Tietoja minusta

Ohjauskulma on taide- ja kulttuurialan toimijoiden työllistymismahdollisuuksia parantava toimintamalli. Tavoitteena on taide- ja kulttuurialan koulutuksen ja työelämän välisen eron pienentäminen. Ohjauskulma auttaa Satakuntalaisia taide- ja kulttuurialalle valmistuneita laajentamaan työllistymismahdollisuuksiaan ja kehittämään työllisyyttä tukevia projekteja. Ohjauskulmaan osallistuva taide -ja kulttuurialan ammattilainen laatii Ohjauskulman tukemana henkilökohtaisen toimintasuunnitelman. Ohjauskulma tarjoaa asiantuntija-apua ja koulutusta muun muassa urasuunnitteluun, yrittäjyyteen, hanketoimintaan sekä oman osaamisen kehittämiseen liittyvissä asioissa. Toimintaan osallistuminen ei ole kokoaikaista, vaan pohjautuu yksilö- ja ryhmätapaamisiin sekä henkilökohtaiseen ohjaamiseen. Osallistumisen kestoon vaikuttavat osallistujien lähtökohdat ja tarpeet sekä Ohjauskulmassa eteenpäin vietävä projektisuunnitelma. Satakunnan ammattikorkeakoulu käynnistää Satakunnan ELY-keskuksen rahoittaman Ohjauskulmatoiminnan Porissa, Raumalla ja Kankaanpäässä. Ohjauskulman toiminta-aika on 7.10.2011 -31.12.2013.

12.05.2013

Rahoitusseminaarissa kannustettiin hakemaan laajemmin sekä jaettiin vinkkejä

4.12. järjestetyssä Lumipalloefektin viimeisessä ja  kolmannessa seminaarissa aiheena oli taiteen rahoitus. Eri rahoituskanavia olivat esittelemässä Harri Peltoniemi Satakunnan maakuntarahastosta, Henri Terho taiteen edistämikeskuksesta, Maija Keskinen pohjoismaisesta kulttuurirahastosta ja Raisa Ranta Karhuseudusta. Tuuli Penttinen-Lampisuo välitti terveiset Avekin ja Framen rahoitusmahdollisuuksista sekä opasti käytännönläheisesti apurahan hakijoita toimivan hakemuksen rakentamiseen.





Pohjoismainen kulttuurirahasto, Maija Keskinen

Tuuli Penttinen-Lampisuo 


linkit esittelijöiden sivuille ja materiaaliin:

skr.fi

taike.fi

nordiskkulturfond.org/fi

karhuseutu.fi

rahoitusluento.blogspot.fi



10.28.2013

Osallistavasuunnittelu 15. ja 16.10.2013


                    Unelmien koulupihalla vain norsut kärsivät


Kaupunkimuotoilija Päivi Raivion ohjaaman osallistavan suunnittelun koulutus huipentui Kankaanpään keskustan koulun viidennen luokan oppilaiden työpajaan.

5B luokka koki poikkeuksellisen koulupäivän Kankaanpään taidekoulun muovailuluokassa. Lapsille haluttiin tarjota mahdollisuus osallistua itse oman ympäristönsä kehittämiseen ja ohjauskulman taiteilijoille sekä ympäristötaiteen kurssin opiskelijoille käytännön opetusta siitä, mitä on suunnitella funktionaalisia teoksia tietyin rajoittein.

Toiminnallista Unelmien koulupiha päivää edelsi Päivi Raivion koulutus osallistavasta suunnittelusta sekä käytetyistä menetelmistä ja työkaluista (koulutusmateriaali löytyy koulutussivulta).

Kankaanpään keskustan koululaiset oli  aikaisemmin haastettu laputustehtävällä innovoimaan Unelmien Koulupihaa annettujen teemojen sekä vapaiden ideoiden tiimoilta. Oppilaiden ideakisassa voiton veivät maja ja seikkailu, vapaana ideana oli ehdotettu myös kekseliäästi rakennuspuistoa. Näitä ideoita oppilaat pääsivät tuottamaan nyt taiteilijaohjauksessa.

Ajatus koko yhteistyötoimintaan lähti alunperin keskustelusta Kankaanpään keskustan koulun tulevasta remontista sekä taiteen integroimisesta  tässä yhteydessä ympäristöön ja näin toiminnalliseksi elementiksi. Keskustan koululla on tällä hetkellä laaja, mutta hyvinkin rakentamaton piha-alue, joka suuruudellaan palvelee noin 350 oppilaan koulua, mutta aktivoinnissa voisi olla toimivampi sekä käyttäjälähtöisempi.

Osallistava suunnittelu painottaa juuri käyttäjälähtöistä sekä loppukäyttäjiään osallistavaa suunnitteluprosessia, jota myös tässä koulutuksessa peräänkuulutettiin.

Toimintaan osallistuneiden taiteilijoiden näkökulmasta työskentelytapa oli uusi ja  kiinnostava.  Loppukäyttäjien kanssa innovoitu teos voi olla  todellista yhteisötaidetta ja samalla myös turvallinen, käyttäjäystävällinen tuote.  5B luokan oppilaat olivat tyytyväisiä toimintamalliin sekä vaikutusmahdollisuuksiinsa omaa ympäristöä kehitettäessä, myös koulupäivän ulkoistaminen taidekoulun tiloihin sai oppilailta kiitosta.

Projektin koulutuksellisena tavoitteena oli antaa ohjauskulmalaisille ja taideopiskelijoille käytännön osaamista työpajatoiminnasta, ohjauksesta, yhteisöllisestä toiminnasta sekä osallistavasta suunnittelusta.
Projekti jatkuu pienimuotoisella pienoismallien valokuvanäyttelyllä Keskustan koululla. 
Näistä oppilailla on vielä mahdollista äänestää pihasuosikkejaan ja painottaa sisällöntuottaja-arvoaan  lopullisessa piharemontissa.










Tervehdys kaikille taiteilijoille, kaupunkikulttuurin rakentajille, tekijöille ja ajattelijoille!



Satakunnan ammattikorkeakoulun Ohjauskulma-hanke järjestää
9.11., 16.11. ja 4.12. seminaarien sarjan. 
Niiden teemana on tee-se-itse, kaupunkiaktivismi, taide ja talous.

Seminaarisarja on suunnattu taide-, kulttuuri- ja luovien alojen tekijöille.


9.11 IDEA
Ensimmäisessä seminaarissa puhujina ovat Eeva Astala Bermuda Helsingistä ja Päivi Raivio. Seminaarin tarkoituksena on lähinnä innostaa kuulijoita.

 
Bermuda Helsinki
Aikataulu:
13.00–13.15 Tomi Kuusimäen alustus ja kahvi
13.15–14.15 Eeva Astala
14.15–14.45 kevyt lounas
14.45–15.45 Päivi Raivio
15.45–17.00 Päivin ja Eevan toiminnallinen ideapaja

Paikka: Galleria 3h+k, Itsenäisyydenkatu 47, Pori. Aika 13–17.00.



16.11. TOTEUTUS
Toisessa seminaarissa teemana ovat uusi kaupunkisuunnittelu, ideat sekä ongelmanratkaisu.

Toinen seminaari koostuu tekijöiden teosesittelyistä, kommentaattorien ja yleisön kommenteista, sekä Päivi Raivion ohjaamasta keskustelevasta työpajasta. Tarkoituksena on tarjota taiteilijoille uusia työkaluja ja ajatus/toimintamalleja ongelmanratkaisuun. Työpajaan toivotaan osallistumista myös yleisöltä.

Kommentaattoreina ovat Päivi Raivio, Uusi Kaupunki Kollektiivi. Toimintaansa esittelevät Kallo Works, Satapro osuuskunta, sekä Satakunnan Salpa ry ja kahvila Soppi.

Uusi Kaupunki Kollektiivi
Uusi Kaupunki Kollektiivi: http://www.uusi-kaupunki.fi/
Soppi: www.kahvilasoppi.fi


Omia teoksiaan, toimintaa ja ideoita esittelevät:


Anne Salmela ja Anna Turunen, Valolinna:

Valolinna-projektissa taiteilijat Salmela & Turunen toteuttavat valoteoksia eri yhteisöjen asukkaiden kanssa. Teosten ideana on tuoda taidetta lähelle asukkaita, mutta samalla julkiseen tilaan osaksi kaikkien kaupunkilaisten arkea keskellä pimeintä vuodenaikaa. Yhteiseen kaupunkitilaan toteutettavat valoteokset muuttavat kaupunkilaisten tutun asuinympäristön hetkeksi erinäköiseksi ja tuovat samalla esiin teosta toteuttaneiden asukkaiden omaa maailmaa.

Valolinna sai alkunsa syksyllä 2012 kun kuvataiteilijat Salmela & Turunen suunnittelivat ja toteuttivat valoteoksen Porin 5. osassa sijaitsevassa Heikinlinnan kerrostalossa yhdessä talon asukkaiden kanssa. Yhden illan aikana talon ikkunoista loistivat värikkäät valot, kuvat ja videot. Heikinlinna saa jälleen oman valoteoksensa 31.10.2013 ja Sampolan kaupunginosa 13.02.2014.

Osana projektia taitelijat Salmela&Turunen tarjoavat yrityksille ja yhteisöille mahdollisuutta tilata yhdessä toteutettavia valoteoksia esimerkiksi omalle työpaikalleen. Projektissa on mukana porilainen taiteilijaseura NYTE ry. Sampolan ja Heikinlinnan valoteoksista on näyttely Porin taidemuseossa syksyllä 201


Kristiina Tattari, Mu Pori o kaunis:

Mu Pori o kaunis on avoin yhteisö, jonka perimmäinen idea on Porin kaupunkikulttuurin kehittäminen ja yhteisöllisyyden lisääminen. Mu Pori o kaunis -verkkosivustolla www.mupori.fi ja Facebook-sivulla https://www.facebook.com/muporiokaunis kenellä tahansa on mahdollisuus jakaa Poriin liittyviä valokuvia, elämyksiä, kokemuksia ja vinkkejä. Mu Pori sai alkunsa syksyllä 2012 perustetusta Facebook-yhteisöstä, jolla on nyt n. 7000 tykkääjää, 50 sisällöntuottajaa ja muutama tuhat ihmistä on jakanut siellä omia kuviaan satunnaisesti.


Pasi Salmi, Tasankosafari:

Tasankosafari Satakunta järjestää kolme teemallista matkailukierrosta satakunnassa vuoden 2014 aikana. Tasankosafari yhdistää kierroksillaan maakunnallista historiaa, ruokakulttuuria ja paikallisia taiteilijoita. Hankkeen tavoitteena on löytää uusia näkymiä maakuntamatkailuun.Tasankosafaria rahoittaa Suomen opetusministeriö ja sen tuottaa Kulttuuriyhdistys Rapajööti ry.


Mikko Kyrönviita, Porin kaupunkisuunnittelun Kaikkien Pori−hanke ja Hukkatila ry:

Kaikkien Pori -hanke: Porin kaupunkisuunnittelun koordinoima Kaikkien Pori -hanke on osa Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen (ARA) Asuinalueiden kehittämisohjelmaa (2013–2015). Ohjelmalla pyritään edistämään asuinalueiden elinvoimaa ja ehkäisemään segregaatiota. Kaikkien Pori -hankkeen kehittämisteemat ovat asukkaiden osallisuuden vahvistaminen, viihtyisän, turvallisen ja kiinnostavan ympäristön sekä uudenlaisten tilaratkaisujen kehittäminen, palvelutarjonnan vahvistaminen ja nuorten kasvun ja sosiaalisen eheyden tukeminen. Kohdealueita ovat Sampola, Impola, Väinölä, Pormestarinluoto ja Pihlava.

Hukkatila ry: Hukkatila ry on tamperelainen kaupunkitilan käytön kehittämiseen ja kaupunkikulttuurin elävöittämiseen tähtäävä yhdistys. Hukkatila ry pyrkii toiminnallaan lisäämään kaupunkitilan joustavuutta ja tuomaan esiin siihen liittyviä potentiaalisia mahdollisuuksia. Osallistumis- ja vaikutusmahdollisuuksien kehittäminen on yhdistyksen toiminnassa tärkeää, sillä niillä on keskeinen merkitys arjen ja oman ympäristön mielekkääksi kokemisessa ja vastuullisessa toimijuudessa. Yhdistyksen tapahtumat ovat kaikille avoimia.


Ville Kirjanen, kuvanveistäjä, T.E.H.D.A.S ry:

Taiteellinen toimintani kuvanveistäjänä painottuu vahvasti keramiikan pariin, eten-kin keramiikan yhdistäminen muihin veistomateriaaleihin, kuten puuhun lasikuituun tai kierrätysmateriaaleihin.

Teokseni liukuvat puhdas plastisista veistoksista esittäviin kitsch esineistöihin ja am-mentavat teemansa antiikista nykysarjakuvaan. Kuvanveiston perinne porskutetaan pop-kuvaston kautta omien neuroosieni ilmentymäksi.


Antti Pedrozo, Project Shortwawe, T.E.H.D.A.S ry:

T.E.H.D.A.S. solu aloitti syksyllä 2011 hankkeen suunnittelun Porin Väinölän alueella sijaitsevan vanhan lyhytaaltoaseman kiinteistön kehittämiseksi alueelliseksi toimintakeskukseksi.

ShortWave-projekti on T.E.H.D.A.S. muuhun toimintaan liittyvä hanke, jonka kautta voimme aloittaa rakentamaan pysyvää kulttuuriyhteisöä oman toimintamme kautta sekä yhteistyössä muiden kulttuuri-instanssien kanssa.

Vastaavaa toimintaa ei ole tarjolla tällä hetkellä. Shortwave-projekti mahdollistaa uudenlaisen kulttuurisen toiminnan ja tarjoaa kulttuurielämyksiä kaiken ikäisille. ShortWave -projektin tarkoitus on saavuttaa niin suuren yleisön huomio, mutta vakiinnuttaa myös pienemmän yleisön kiinnostuksen aktiiviseen kulttuuritoimintaan.

ShortWave -projekti on Porin kulttuurin kehittämisen kannalta iso askel uuteen suuntaan. Kulttuurintarjonnan siirtyminen keskustasta ulospäin laajentaa mahdollisuuksia lähteä rakentamaan ennakkoluulottomasti kasvu-alustaa kulttuurin toimintaan. Projekti rohkaisee lähiöiden liittymistä osaksi toiminnallista kaupunkia.



Aikataulu:
13.00–13.45 Uusi Kaupunki Kollektiivi
13.45–14.00 Kallo works
14.00–14.10 Satakunnan Salpa ry
14.10–14.20 Satapro
14.20-14.30 Päivin alustus päivän kulkuun
14.30–17.00 Tekijöiden esittelyt ja työpaja

Tarjolla on kahvia ja syötävää kello 16.00 alkaen.


POP UP
16.11. on valtakunnallinen ravintolapäivä ja gallerian tiloihin nousee myös Pop-up ravintola (tästä lisää infoa myöhemmin).

16.11 Pop-up hengessä on myös mahdollista esitellä teosvälityspäivä-tyylisesti omaa tuotantoaan ja osaamistaan. Paikan päälle toivotaan taiteentekijöiden portfolioita tai konkreettisia teoksia, postereita, videota tms. Paikalle tuodut teokset ovat esillä lauantain tapahtuman ajan. Ripustus tapahtuu omatoimisesti edeltävänä perjantaina. (huom. valitkaa sellaisia töitä, jotka helppo kuljettaa, ripustaa jne. Tilassa on mahdollisuus myös videoteosten esittämiseen sekä ripustusvälineitä). Purku joko sunnuntaina tai maanantaina. Ilmoittakaa etukäteen, jos joku on halukas tuomaan teoksia esille sekä mitä olette tuomassa.


Paikka: Galleria 3h+k, Itsenäisyydenkatu 47, Pori. Aika 13–17.00.


4.12 RAHOITUS

Kolmas seminaari keskittyy rahoitukseen. Seminaariin on tulossa puhumaan edustajia mm. Satakunnan taidetoimikunnasta, Kulttuurirahastolta, EU-rahoituksesta ja CIMO:sta. Tilaisuudessa on myös Tuuli Penttinen-Lampisuo ja apurahainfo. (puhujat täsmentyvät myöhemmin)

Paikka: Porin taidemuseon auditorio. Aika kello 16–20.00.


Jokaiseen tapahtumaan pitää ilmoittautua sähköisesti tai puhelimitse viikko ennen kutakin tapahtumaa. Voit osallistua yhteen tapahtumista tai kaikkiin.

Sarrri@gmail.com
Saija.mustaniemi@samk.fi


Sari: 0445837525
Saija: 0447109801